MARI / Marin omat käsityöt blogista haastoi minut nolojen tilanteiden meemiin. Idea tässä Marilta kopioituna: Meemin ideana on, että kerrot blogissasi yhden (saa kertoa toki useammankin) nolon tapahtuman elämästäsi. Tämän jälkeen haastat kolme muuta bloggaajaa kertomaan oman nolon tarinansa. Uskon siihen, että kun kertoo julkisesti jonkun oman nolostuttavan juttunsa, niin se nolo olo lievenee ja huomaa lopulta, ettei se nyt niin kauhean nolo juttu ollutkaan... Ja vielä riemastuttavampaa on tietysti lukea muiden tarinoita ja huomata, että sattuu sitä muillekin.

Onhan noita noloja juttuja sattunut useampiakin. Tässä yksi:

Tapahtui 80-luvulla....
Minulla on tosi huono tapa lähteä joka paikkaan AINA viimetingassa oli kyse melkein mistä tahansa. Jotain tekemistä löytyy vaikka olis kuinka kiire ja lopulta lähden melkein juoksun kanssa että juuri ja juuri  kerkeän ajoissa.
Töihin olin aamulla menossa ja pukeuduin pikavauhtia vaatteisiini. Hirveästi en niitä katsellut koska töissä minulla oli eri vaatteet jotka vaihtaisin työmaan pukukaapilla. Siis vaatteet päälle ja menoksi. Matkaa minulla oli noin kilometrin verran ja porhalsin läpi kaupungin kävellen ripeästi.
Matkalla useampikin pää kääntyi kohdallani ja ihmettelin onko minussa jotain kummallista mutten asiaa sen kummemmin pohtinut ja töihinkin ihmeenkaupalla taas kerkeäisin.
Vaan siellä pukukaapilla totuus paljastui : olin kulkenut kaupungin halki sukkahousut puolimetriä perässä roikkuen.Enkä mitään huomannut. Ja silloin kyllä nolotti.

Kävimpä minäkin blogilistan suosikeissani kolme kanssanoloilijaa arpomassa Marin tapaan, hiirellä sumassa osoittelin ja osumat olivat: Tiinulin neuleet, Tilkut &Kudelmat sekä Katiija


Edit: Tuohan onnistui vain siten että edelliset sukkahousut olivat jääneet jo valmiiksi farkkujen sisään... ja toiset jalkaan.

Johtuukohan tästä se että nykyään en sukkahousuja käytä kuin ainoastaan hameen kanssa.