Pitkään aikaan en ole laittanut tänne mitään ihania kirpparilöytöjä esille mutta on niitä kumminkin vastaan tullut matkan varrella. Tässä on yksi jonka mies löysi jostain lähitienoon kirpputorilta.

         

Kirja on Seuraleikkivälineitä ja juhlakoristeluja sarjasta nuoriso askartelee vuodelta 1956. Kirjan tekijät Ruth Zechlin ja Mary Olki. Kustantaja on WSOY.  Kirja on pieni A 4:sta puolet ja sivunumerot loppuvat 83.  Tässä poimintoja sisällysluettelosta: muovaaminen paperista ja liisteristä, hauskoja pääsiäiskukkoja, jouluauringot, punottu tähti, lumihiutaletähtiä, oljesta tehtyjä, tähtiä ja muita olkikoristeita, joulukello, jouluenkeli, karjalan joulukäki, himmeli, tuomaanristi, jouluasetelma, paperinukista tehty jouluseimi ym..

         

Kiva löytö käsityökirjojen joukkoon, voisi joskus tehdä niistä luettelon sivullekkin kun saisi aikaiseksi!

Jonkun sivuilta bongasin virkkausringin pääsiäistempauksen
tähän yritän jotain pääsiäisaiheista saada aikaiseksi, en vielä tiedä mitä!

Sivupohjani on TAAS muuttunut, syystä että katselin sitä muulta kuin omalta koneeltani ja sen näytöllä teksti ei näkynyt kokonaan, sanojen loppupäät puuttuivat ym. Tämän kivan kissakurkistuksen löysin Kikiltä!
Kiki oli tehnyt myös ihania pääsiäistipupohjia.. no tätä pidän jonkinaikaa, tuo kisukin näyttää aikapaljon omalta katilta.

Jos joku kertoisi näkyykö tämä kunnolla muilla selaimilla, mullahan on käytössä firefox :)