Tuoreimmassa käsityökerhon lehdessä oli ohje Anu Harkin kämmekkäisiin. Tämmöiset tuli meikäläisen käsistä. Lanka on eriä kuin ohjeessa joten pituus ei ihan täsmännyt, teinkin loppuun helmineuletta enemmän kuin mallissa. Tytär ei myöskään halunnut kirjailuja päälle vaikka ne hauskat mallissa olivatkin.

          1930195.jpg
Kämmekkäät on tehty tasona ja ommeltu nuo napit tuohon päälle pitämään neuleen kasassa, ne eivät aukea.  Nämä olivat tosi nopeatekoiset aikaa meni yhden automatkan verran (tosin aika monta tuntia). Muut tekeleet ovat hieman edenneet, villatakki on kohta kainaloissa ja ruusukappakin edistynyt. Samospuseron olen suosiolla jättänyt tauolle. Sukkasato ei ole osaltani saanut vielä pariakaan. APUA. Taitaa olla paras etten ilmottaudu näihin tempauksiin kun en kumminkaan saa mitään aikaiseksi :)
PS. Yksi uusikin neule on taas päässyt puikoille